Nyt hiukka harmittaa. Clintan on joutunut nyt lyhyen ajan sisään kaksi kertaa pieneen painiin kookkaampien koirien kanssa.Clintanin motto näyttää olevan, että periksi ei anneta,joten paineissa on käynyt niin että Clintan on hävinnyt ne 1-0, jos ei enemmän.Tästä on ollut seurauksena se, että poika on alkanut remmilenkeillä pörisemään isoille tummille koirille.Miettii vissiin pienessä päässään, että näin noihin on suhtauduttava tai tulevat muuten päälle. Ja tämähän ei nyt sitten yhtään passaa. Clintan on tähän asti aika välinpitämättömästi suhtautunut vastaan tuleviin koiriin ja Kekku on pitänyt huolen siitä pörisemisestä.Kekulla on ollut pientä remmirähjää, jonka olen aikas hyvin saanut siltä kitkettyä pois.Niinpä tässä nyt hieman pelottaa, että onko minulla kohta kaksi pörisijää hihnojen päässä.Eilen lenkki meni kyllä hyvin vaikka muita koiria kohdattiinkin ja hyvistä ohituksista tuli suu makeaksi.(Näin nätisti me ollaan hihnassa, eikä mitään pöristä) Kuva Eila P.